Historiaa
(Lyhennelmä juhlajulkaisusta 1993)
Alkuperäinen teksti - Julkaisutoimikunta
Prologi
Vuonna 1923, kevään ollessa kauneimmillaan, käytiin keskusteluja Konemestariyhdistyksen perustamiseksi Kotkaan. Mitkä lienevätkään olleet silloin, yhdistyksemme aamunkoitteessa, ajatukset ja näkymät Konemestariammattikunnasta lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Miten lujalla uskolla ja luottamuksella yhteiseen voimaan asioiden hoitamisessa keskitetysti paneutuivatkaan perustajajäsenemme. Näistä tunnoista ei meille ole jäänyt mitään pysyvää aineistoa.Eiköhän ammattikuntamme tulevaisuus ollut määräävänä aiheena jo silloisissa pohdinnoissa.
Konemestarikunta, nykyisellään Konepäällystö, on aina arvostanut ja tavoitellut ammattitaidon kaikkinaista kehittämistä. Korkeatasoinen teorian ja teesien hallinta edellyttää vastaavaa koulutusta. Koulutuksen nykyisen tason, ja sen tavoitteet yhteiskunnallisesti, olemme saavuttaneet yhteistyöllä eri viranomaisten kanssa. Ammatillinen pätevöityminen edellyttää harjoittelua ja tutustumista tulevaan tehtävään. Kulkemalla pitkän tien tämä pätevyys saavutetaan. Vankkaan ammatilliseen pätevyyteen ei ole olemassa oikoteitä. Konepäällystö tietää tämän. Sitä tietämystaitoa, joka ammattikunnallamme on, ei tulisi jättää käyttämättä millään osa-alueella.
Mylly pyörimään
Konemestareiden ammattikunta syntyi Suomessa viime vuosisadan alkupuoliskolla höyrykoneiden tullessa laivojen ja tehdaslaitosten voimakoneiksi. Sitä mukaa, kun ammattikunta koki tarpeellisuutensa yhteiskunnassa, se pyrki myös varmistamaan asemansa. Konemestarit kuuluvatkin yhdessä kirjatyöntekijöiden kanssa suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen uranuurtajiin. Maamme vanhin ammattiyhdistys, Helsingin Konemestariyhdistys perustettiin tammikuussa 1869, saman kaupungin kirjatyöntekijäin yhdistys hiukan myöhemmin. Kuinka paljon sitten näiden kahden yhdistyksen perustamisen aikaero oli, siitä on olemassa eriäviä tulkintoja riippuen siitä, mistä hetkestä ja tapahtumasta lähtien yhdistys katsotaan perustetuksi. Mutta tulkinnoista riippumatta historian tosiasia on, että konemestarit olivat ainakin ensimmäisiä ammatillisesti järjestäytyneitä.
Kahdesti blägärissä
Jo vuonna 1919 Kotkaan perustettiin ammattiosasto, johon jäseniksi oli tarkoitus ottaa konemestarit niin rannikolta kuin sisävesiltäkin ja lisäksi vielä laivanpäälliköt. Osasto oli tarkoitus liittää Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöön. Hanke kuitenkin raukesi ja syynä aikakirjojen mukaan oli se, että asia haiskahti poliittisesti ja osaston johtomiehiä pidettiin tunnettuina äärimmäisyyspoliitikkoina. Uusi perustamisyritys tehtiin vuonna 1920 ja tällä kertaa jäseniksi oli tarkoitus ottaa ainoastaan konemestareita. Toiminta kuitenkin tyrehtyi kahdesta syystä. Ensinnäkään jäseniä ei saatu riittävästi. Toisaalta tuolloin ei vielä yleisesti tunnettu Suomen Konemestariliiton pyrkimyksiä ja henkeä. Valistustyölle oli vielä sarkaa kynnettäväksi. Osasto lopettikin toimintansa noin vuoden kuluttua ehtimättä edes liittyä Konemestariliittoon. Virallista perustamista vaille jääneen osaston puheenjohtajana oli konemestari J. Aaltio ja rahastonhoitajana Alb. Torvi.
Mönsträys alkoi
Vielä oli odotettava kolmisen vuotta, ennen kuin nykyisen Kotkan Konepäällystöyhdistyksen syntysanat voitiin lausua.
Kevättalvella 1923 tehtiin koemerkintä niistä paikakunnalla vaikuttavista konemestareista, jotka olivat halukkaita liittymään mahdollisesti perustettavaan konemestariyhdistykseen. Halukkaita ilmaantui 14, jotka kaikki olivat Enso-Gutzeit Oy:n palveluksessa.
Konemestariosaston alustava kokous pidettiin 29. päivänä huhtikuuta 1923 Enso-Gutzeit Oy:n ruokatuvassa. Kokouksessa valittiin kolmimiehinen toimikunta viemään asiaa eteenpäin. Toimikuntaan kuuluivat
B. Friman, G. Arlander ja H. Lindgren.
Heidän lisäkseen kokoukseen osallistuivat
K. Haaranen, J. Boman, H. Lönnqvist, A. Karlström,
O. Pilsar, J. Blixt, A. Helin, S. Ahlfors,
A. Fagerstolt, A. Lindholm, A. Viedeman ja V. Olkkonen.
Toimikunta kutsui perustavan kokouksen koolle "Kotkan Pohjan" huoneistoon toukokuun 13. päivänä 1923. Perustavaan kokoukseen osallistui 15 konemestaria ja kokouksen puheenjohtajana toimi B. Friman.
Suomen Konemestariliiton asiamies Viktor Siipi selvitti osallistujille liiton ja liittohallituksen toimintaperiaatteita sekä tavoitteita. Tarkastettuaan vielä liiton mallisäännöt kokous päätti yksimielisesti perustaa ammattiosaston, jonka nimeksi hyväksyttiin Suomen Konemestariliiton Kotkan osasto.
Osaston puheenjohtajaksi valittiin
B. Friman
Johtokuntaan valittiin
G. Arlander rahastonhoitajaksi,
K. Haaranen sihteeriksi,
A. Viedeman varapuheenjohtajaksi ja
H. Lindgren jäseneksi
Varajäseniksi
S. Ahlfors ja V. Pilsar
Voima ja Käyttö -lehden numero 5 vuodelta 1923 kertoo, että"Niistä isommista teollisuuskeskuksista, joissa ei vielä ole ollut Suomen Konemestariliiton osastoa, vaikkakin niissä on konemestareita niin paljon että osasto voisi menestyksellisesti toimia, on Kotka ollut merkittävimpiä. Useita yrityksiä yhdistyksen perustamiseksi sinne on tehty, mutta ovat ne syystä tai toisesta aina rauenneet. Liiton asiamies on kuitenkin viime aikoina pommittanut Kotkaa niin, että sikäläiset Konemestarit, jotka tähän asti, kuvaannollisesti puhuen, eivät ole nukkuneet ainoastaan talviaan niin kuin karhu, vaan yhtämittaa kesänsäkin, taas ovat, kiitos siitä muutamien paikkakunnan valveutuneiden henkilöiden, nostanut päätään ja pidettyään valmistavan kokouksen huhtikuun loppupäivinä, pyysivät liiton asiamiestä saapumaan yhdistyksen perustavaan kokoukseen, joka pidettiin 13.5.23 Kotkan Pohjalla."
Palkat ja törnit
Yhdistyksen toimintaan on alusta lähtien kuulunut sekä maa- että merikonemestareiden palkkaus- ja muiden työsuhdekysymysten ajaminen. Molemmilta aloilta on aina pyritty myös saamaan edustus yhdistyksen johtokuntaan.
1920-luvun alussa konemestareiden palkkausolot paikkakunnalla olivat verrattain alhaiset ja sekavat. Siksi johtokunta päätti kokouksessaan joulukuun 16. päivänä 1923 ottaa sekä maa- että laivakonemestareiden palkkausasian työohjelmaansa. Palkkausasioiden järjestely kohtasi kuitenkin alussa suuria vaikeuksia. Vuonna 1924 huhtikuun alussa jätettiin paikkakunnan työnantajille Suomen Konemestariliiton laatima minimipalkkaehdotus, johon vastaus pyydettiin huhtikuun 15. päivään mennessä.
Asia ei kuitenkaan ratkennut tuolloin, vaan vasta kesäkuun 26. päivänä olivat työnantajat valmiit neuvottelemaan kyseisestä palkkaasiasta. Neuvottelut käytiin silloisessa työnantajien konttorissa Koulukatu 3:ssa. Tästäkään neuvottelusta ei tosin tullut toivottua tulosta, mutta joitakin pienempiä palkkojen järjestelyjä silti saatiin aikaan.
Vasta vuonna 1927 saatiin ensimmäisen kerran työnantajien kanssa aikaan työehtosopimus. Sekin oli yksityisluontoinen, vaikka neuvottelut sopimuksen aikaansaamiseksi olikin käyty liiton edustajan läsnäolleessa. Sopimuksen allekirjoitus jäi tuolloin kunkin konemestarin henkilökohtaiseksi tehtäväksi. Tässä oli kuitenkin luotu pohja sille koko maata käsittävälle rannikon ja sisävesistöjen konemestareiden tariffille, joka vieläkin on voimassa, vaikkakin nykyajan vaatimuksia vastaavassa muodossa.
Ote yhdistyksen vuoden 1946 toimintakertomuksesta:
"Tuntien maamme vaikean taloudellisen aseman ja tietäen, että vain kunnollisesti ja antautumuksella suoritettu työ voi auttaa maamme taloudellisen tilanteen helpottamiseksi ja raunioituneiden osien jälleenrakentamiseksi, lähtee yhdistys silti toivorikkaana ja uskossa parempaan tulevaisuuteen jälleen vuositaipaleelleen, tunnuksenaan; kunnollisesti suoritettu työ, ansaittu palkka ja sen kautta saavutettava työnilo, sillä vasta silloin konemestarikin voi tuntea todellista työniloa, kun hänen työnsä tärkeys kaikkialla tunnustetaan ja osataan oikein arvostaa. Ennen kuin tämä arvostus saavustetaan, se vaatii määrätietoista ammatillista kasvatusta ja kaikkien konemestareiden yhteenliittymistä, yhdistys uskaltaakin toivoa tämän ajan koittamista ja uskoo, että se aika ei enää ole kaukana, sillä tällä hetkellä tuo aukko ei ole enää suuri, se on tuskin huomattava ja kun seuraavan kerran lähdemme jälleen vuositaipaleelle on tämä ammatillinen, konemestareiden muodostama ketju aivan ehyt ja säännöllisen pyöreä, sillä säröjä, jotka haittaavat sen ketjurenkaan pyörintää ei silloin enää saa löytyä mistään maamme kolkasta."
Ote yhdistyksen vuoden 1951 toimintakertomuksesta.
"Kuluneen vuoden työehto- ja palkkarintamalla jäi erikoisesti mieleemme lähiliikenteen konemestarien lakko, joka kesti n. 3 viikkoa alkaen 26.4.51 loppuen 11.5.51. Lähiliikenteen konemestarit, jotka jo useat vuodet olivat palkkauksen suhteen todella kuopassa, ryhtyivät voimakeinoin korjaamaan asiaansa, käyttäen apaunaan keinoa, jota vain äärimmäisessä tapauksesa käytetään, nimittäin lakkoa. Joka kuitenkin aikanaan valtioneuvoston painostuksesta lopetettiin, sillä lupauksella, että konemestarien palkat myöhemmin tarkistetaan, jota tarkistusta ei tähän päivään mennessä ole tapahtunut.
Maissa toimivat konemestarit elävät siinä toivossa, että kattilakomitea saisi lähitulevaisuudessa aikaan konemestareita tyydyttävän ja asetukella vahvistetun ratkaisun, joka turvaisi maissa toimivien konemestareiden työehdot, jolloin liittomme paljon paremmin voisi valvoa heidän asioitaan.
Kaikesta huolimatta vuosi on ollut antoisa, ainakin olemme oppineet jotain, sekä uskomme tulevaisuuteen ja järjestövoimaamme, siihen että oma ammattikuntamme pystyy huolehtimaan, niin maissa toimivien kun lähiliikenteen ja ulkomeriliikenteen konemestareiden heille kuuluvat oikeudet.
Lopuksi haluamme erikoisesti esittää kiitoksemme niille konemestareille, joita lakko koski, siintä esimerkillisestä taisteluhengestä heidän yrittäessä näin korjata taloudellista asemaansa. Samoin esitämme parhaat kiitoksemme kaikille niille, jotka ovat tehneet uhrautuvaa työtä ammattikunnan hyväksi."
Jengiin mukaan
Yhdistyksen aloittaessa toimintansa vuonna 1923 oli alku vaatimaton, jäsenmäärä oli vain 15. Vuosien varrella jäsenmäärä on kasvanut melko tasaisesti. Vuoden 1999 lopussa jäseniä oli 399. Kotkan Konepäällystöyhdistys on yksi liittonsa suurimpia jäsenyhdistyksiä.
Aikoinaan jäseneksi piti anoa. Anomus tehtiin viralliselle, painetulle kaavakkeelle ja sen lisäksi anojan oli todistettava jäsenkelpoisuutensa pätevyyskirjalla tai sen jäljennöksellä.
Vuoden 1923 15 jäsenestä yhdistys oli vuoteen 1944 mennessä kasvanut 98-jäseniseksi. 20-vuotiaan yhdistyksen jäsenmäärä oli 207, kymmentä vuotta myöhemmin 242, vuonna 1973 jäseniä oli jo 318 ja vuonna 1983 lukumäärä oli 389.
Koulutuksen haalausta
Kotkan Konepäällystöyhdistys on ottanut kantaa alan koulutuskysymyksiin jo toimintansa alkuvuosista lähtien. Jo vuoden 1944 suppeahko toimintakertomus toteaa, että
"Samoin on mainittavan arvoista, että yhdistyksemme oli myötävaikuttamassa Viipurin Teknillisen koulun saamiseksi Kotkaan, joka asia, kuten tiedämme, toivomusten mukaan on ratkaistu."
Koulutukseen liittyen vuoden 1971 toimintakertomus todistaa, että
"Keväällä Kotkaan järjestettiin ATK-perus- ja ohjelmointikurssi, joka sai niin suuren asiaan innostuneiden joukon liikkeelle, että kaikki eivät mahtuneet ensimmäiseen kurssijaksoon."
Vuoden 1985 toimintakertomuksessa sanotaan, että
"Kesän aikana kuului eduskunnasta kummia, että yhdistyksemme pitkäaikainen liittokokousaloite, konemestareiden koulutustason nostaminen jakamattomalle ylemmälle opintoasteelle oli hyväksytty. Joten Turussa alkaa ylioppilaskonemestarilinja syksyllä -87 sekä muut nelivuotiset konemestarilinjat -88 syksyllä".
Liittokokoukset
Kotkalaiset ovat kautta historiansa vaikuttaneet aktiivisesti Konepäällystöliiton päätöksentekoon yhdistyksen liittokokousedustajien kautta. Useissa toimintakertomuksissa todetaan, että liittokokousasioihin on paneuduttu hartaasti sekä ennen kokousta että sen jälkeen. Vuonna 1951 vuoden vaihteessa yhdistyksen jäsenmäärä oli 201, minkä mukaan yhdistys sai jo neljä varsinaista edustajaa liittokokoukseen.
Kotka sai kunnian järjestää liittokokouksen vuonna 1935 ja se olikin ensimmäinen Kotkassa pidetty liittokokous. Seuraavan kerran Kotka isännöi liittokokousta vuonna 1960.
Tuossa liittokokouksessa virallisesti liiton nimi muuttui. Entinen Suomen Konemestariliitto ry. muuttui Suomen Konepäällystöliitoksi.
Kotkan yhdistyksen nimenmuutos vahvistettiin vuoden 1961 syksyllä.
Jobien ohella vapaavahteja
Jo perustamisvuotenaan 1923 marraskuun 18. päivänä pitämässään kokouksessa Konemestariliiton Kotkan osasto valitsi rahavarojensa kartuttamiseksi 6-jäsenisen huvitoimikunnan. Samasta syystä kolme vuotta yhdistyksen perustamisen jälkeen lausuttiin syntysanat naisosastolle eli ompeluseuralle. Ompeluseuran ansiosta yhdistys sai muun muassa oman lipun vuonna 1939. Ja vaikka naisjaosto virallisesti lopettikin olemassaolonsa 1970-luvun alkupuolella, ei sen toiminta kuitenkaan lakannut. Konemestareiden naiset ovat olleet siitäkin eteenpäin tukena yhdistyksen toiminnassa kunnostautuen varsinkin erilaisten huvitilaisuuksien järjestelyissä ainakin taustavoimina.
Nollausta ja bunkrausta
Kotkan Konepäällystöyhdistyksen vapaa-ajan toimintapuolelle ovat hiihtokilpailujen lisäksi kautta aikojen kuuluneet pikkujoulut sekä aikuisille että lapsille. Muistitiedon mukaan perinteen synnyttäjänä ja sen vankkana ylläpitäjänä oli aikoinaan ompeluseura. Mutta ompeluseurankin virallisesti lopetettua toimintansa pikkujouluperinne jatkui. Pikkujouluperinteestä on jouduttu luopumaan yhdistyksen 70 toimintavuoden aikana vain muutaman kerran. Luopumisesta kertoo ote vuoden 1961 toimintakertomuksesta
"Pikkujoulua yhdistyksen puitteissa ei ole pidetty, kiitos tästä lankeaa niille kaikille jäsenille, jotka eivät aikaisempina (2-3) vuosina ole sinne jaksaneet tulla."
Yhdistys on myös säännöllisesti järjestänyt tavanomaista näyttävämmän juhlan aina viiden toimintavuoden välein. Vuonna 1948 vuorossa oli 25-vuotisjuhla ja ote tuon vuoden toimintakertomuksesta
"Seuratessamme tämän 25-vuotiaan yhdistyksen elämän vaiheita, niin huomaamme, että pienestä ja vaatimattomasta alusta on tullut jo huomattava tekijä, jolle myöskin työnantaja antaa täyden kunnioituksen. Tämä on tuloksena siitä, että ammattikuntamme edustajat voisipa sanoa on 100 %:sti järjestäytyneitä. Emme saa unohtaa heitä, jotka antoivat yhdistykselle alkusysäyksen ja olivat niin kaukonäköisiä sen elinkelpoisuudesta. Heille osoitettakoon kiitollisuutemme. Meidän tehtävänämme onkin nyt pitää koossa ammattikuntamme ja hankkia jokainen konemestari jäsenistöömme, sillä niin voimme parhaiten taistella ja puolustaa meille kuuluvia oikeuksiamme."